Matinkylässä yhteys metrolta kauppakeskuksen suuntaan on suljettuna viikon ajan 1.-7.7. Maanantaista 8.7. alkaen liukuportaat ja hissi ovat Matinkylässä jälleen normaalisti matkustajien käytössä.
Viikon kestävän sulun aikana liukuportaiden yläpuolelle ja hissiauloihin rakennetaan rakennustelineet ja pölysuojat varsinaisia huoltotöitä varten. Varsinaiset huoltotyöt kestävät elokuun loppuun asti. Telineiden ja suojien avulla kulku voidaan pitää matkustajien käytössä varsinaisten huoltotöiden aikana eikä liukuportaita ja hissiä tarvitse sulkea kokonaan töiden ajaksi.
Huoltotöissä vaihdetaan aseman käyttöönotosta asti käytössä olleet paloilmaisimet liukuportaiden yläpuolella ja hissiauloissa. Säännölliset huoltotyöt ja kunnossapito takaavat aseman luotettavan toiminnan ja turvallisuuden. Samalla huolletaan myös valaistusta ja tehdään toimenpiteitä, jotta valaisimia on jatkossa aiempaa helpompi huoltaa.
Bussiterminaalin puolella asemaa voi olla töiden aikana huoltotöistä johtuvaa melua. Bussiterminaalin puolella asemaa ylösmeneviä liukuportaita voi myös olla turvallisuussyistä osan ajasta käytössä tavallista vähemmän.
Huoltotöiden jälkeen elo-syyskuun taitteessa rakennustelineet puretaan ja purkamisen ajaksi metron ja bussiterminaalin väliset liukuportaat ja hissit joudutaan sulkemaan vielä uudelleen viikoksi. HSL ja töistä vastaava Kaupunkiliikenne Oy tiedottavat vielä heinäkuun aikana tarkemmin, milloin telineiden purku ja yhteyden sulkeminen tapahtuvat.
Myöhempi telineiden purku on vahvistunut ja kulkuyhteyden sulkeminen tapahtuu ma-pe 9.-13.9.
Huoltotöillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen.
Pääset sulkujen ajan metroon Matinkylässä toiselta sisäänkäynniltä Tynnyritien ja uimahallin puolelta
Voit kulkea bussiterminaalin ja metron käytössä olevan sisäänkäynnin välillä helpoiten Tynnyritien ja Markkinakadun kautta.
Jos saavut bussilla Matinkylän terminaaliin, pääset metron käytössä olevalle sisäänkäynnille myös kulkemalla saapuvien bussien päätepysäkiltä ovien jälkeen oikealle ulos terminaalista ja kulkemalla uloskäynnin jälkeen oikealle eli Suomenlahdentietä pitkin metron sisäänkäynnille.
Reitit metron ja Matinkylän bussiterminaalin sekä kauppakeskus Ison Omenan välillä 1.-7.7.
Kartan reitti B eli yhteys Markkinakadun ja Tynnyritien kautta metroon on lyhyempi kahdesta suositellusta reitistä. Reitti bussiterminaalista ja kauppakeskuksesta alkaa bussiterminaalin laiturin 10 viereiseltä uloskäynniltä, ja kulkee ovelta suoraan eteenpäin Tynnyritietä pitkin uimahallin ja lukion ohi metron sisäänkäynnille.
Kartan reitti A lähtee bussiterminaalista saapuvien bussien päätepysäkin läheltä.
Myös Aalto-yliopiston metroaseman kauppakeskuksen ja yliopiston puolen sisäänkäynti suljettuna heinäkuun puolivälistä alkaen
Aalto-yliopiston metroaseman itäpääty eli yliopiston ja kauppakeskuksen puoleinen sisäänkäynti on suljettuna kuuden viikon ajan 15.7.- 25.8. Sisäänkäynnillä tehdään vastaavia paloilmoitinjärjestelmän ja valaistuksen huoltotöitä, joiden takia aseman Tietotien sisäänkäynti on ollut suljettuna kesäkuun alusta alkaen.
Lue myös aiempi tiedote Tietotien puolen sisäänkäynnin huoltotöistä.
Myös nämä työt sulkevat kulkuyhteyden kokonaan, koska Aalto-yliopiston asemalla töitä ei ole mahdollista tehdä osissa, eikä liukuportaissa ja hissiaulassa voi kulkea rakennustelineiden vuoksi. Töiden aikana pääset metroon aseman toiselta sisäänkäynniltä eli Tietotien puolelta. Töillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen.
Reitti metroon 15.7. alkaen Aalto-yliopiston metroaseman pääovilta ja pikaratikan pysäkkien suunnasta
Lyhin reitti Otaniementien pääsisäänkäynniltä (A-sisäänkäynti) avoinna olevalle metron sisäänkäynnille kulkee kauppakeskus A Blocin läpi ja Biologinkujaa pitkin Tietotielle.