Ratikkaliikenteessä häiriöitä ja poikkeuksia

Ratikoilla on ollut poikkeuksia ja häiriöitä tiistaiaamusta alkaen. Ratikoiden 3, 4 ja 7 liikenne on palautumassa normaaliksi.

Ratikoilla on ollut tiistain aikana poikkeuksia ja häiriöitä mm. sääolosuhteiden ja virtahäiriöiden vuoksi.

Linjat 3, 4 ja 7 eivät kulkeneet Munkkiniemen ja Pasilan välillä, sillä ajolangat olivat alhaalla Nordenskiöldinkadulla. Ajolangat saatiin korjattua noin klo 16.20. Liikenne on palautumassa normaaliksi.

Aiemmin aamulla ajolangat olivat alhaalla Töölössä Oopperan risteyksessä. Häiriö vaikutti linjoihin 1, 2, 4, 7, 8 ja 10. Liikenne alkoi palautumaan normaaliksi hieman klo 10 jälkeen. Hämeentiellä oli puolestaan samaan aikaan kiskovaurioita, ja tämä vaikutti linjoihin 6 ja 8. Tämän osalta liikenne on palautunut normaaliksi. Myös sääolosuhteet vaikuttivat ratikkaliikenteeseen aamulla.