Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko 22.6. alkaen

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen vuonna 2026 keväällä, kesällä ja syksyllä. HSL-junaliikenteessä Leppävaarasta länteen on viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 22.6.–26.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin toukokuussa ja syksyllä. Katkojen aikana Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan ei ole lähijunaliikennettä. Myös A-junaliikenteessä on katko 1.6.–9.8. Puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu arviolta vuoteen 2029 asti.

Väyläviraston Espoon kaupunkirata -hankkeen ratatyöt aiheuttavat keväällä, kesällä ja syksyllä katkoksia rantaradan junaliikenteeseen Leppävaarasta länteen. Kesällä rantaradan junaliikenne pysähtyy kokonaan viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 22.6. alkaen. Kevään katkot kestivät noin vuorokauden verran ja ajoittuivat pääosin viikonlopuille toukokuussa. Syksyllä on vielä luvassa yhden ja kahden vuorokauden mittaisia katkoja syys- ja lokakuussa.

Katkojen aikana rantaradalla ei ole junaliikennettä Leppävaarasta länteen. Leppävaaran länsipuolen junaliikenne korvataan busseilla. E-, U-, L-, ja Y-junat eivät liikennöi katkojen aikana. Katkot vaikuttavat myös rantaradan kaukojunaliikenteeseen. Junia korvaavien bussien aikataulut ja reitit löytyvät Reittioppaasta.

Kesän viiden viikon katkon aikana 22.6.–26.7. Helsingin ja Leppävaaran välillä kulkee X-junia, jotka kulkevat 15 minuutin välein reittiä Helsinki-Pasila-Ilmala-Huopalahti-Leppävaara. X-junat käyttävät Leppävaarassa raiteita 1 ja 2. A-junat eivät kulje lainkaan 1.6.–9.8., jolloin Valimon, Pitäjänmäen ja Mäkkylän asemilla ei ole junaliikennettä. E- ja U-junat kulkevat 1.6.–21.6. ja 27.7.–9.8. normaalisti, jonka lisäksi junat pysähtyvät Ilmalassa. L-junien tilalla liikennöidään U-junia. Rantaradan toukokuun ja syys-lokakuun katkojen aikana A-junat kulkevat 10 minuutin vuorovälein Helsingin ja Leppävaaran väillä. Lisäksi Tuomarilan asema on suljettu, eikä asemalla ole junaliikennettä 22.6.–4.10. välisenä aikana, jonka jälkeen asema aukeaa uudistettuna.

Vuoden 2026 katkojen aikataulut:

  • Kesän katko (viisi viikkoa)
    • ma 22.6.-su 26.7.
  • Syksyn katkot (3 x 48 tuntia, 2 x 24 tuntia)
    • la 5.9. klo 4.00 - ma 7.9. klo 4.00
    • su 13.9. klo 4.00 - ma 14.9. klo 4.00
    • la 19.9. klo 4.00 - ma 21.9. klo 4.00
    • su 27.9. klo 4.00 - ma 28.9. klo 4.00
    • la 3.10. klo 4.00 - ma 5.10. klo 4.00
  • A-junien liikennekatko
    • ma 1.6.-su 9.8.
  • Tuomarilan asema suljettu
    • ma 22.6.–su 4.10.

H-junat kulkevat kevään katkojen aikana välillä Kirkkonummi-Siuntio-Hanko.

Rantaradan työt liittyvät Väyläviraston Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, jossa rakennetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille. Liikennekatkot ovat hankkeen etenemisen kannalta välttämättömiä, jotta nykyisten raiteiden rakenteisiin liittyviä töitä on mahdollista tehdä. Nämä työt jatkuvat myös tulevina vuosina. Ratatöiden lopputuloksena on tiheä, kymmenen minuutin välein kulkeva junaliikenne Helsingistä aina Kauklahteen saakka.

 

Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla

Karttakuva korvaavista bussiyhteyksistä kesän katkon aikana.

Katkojen aikana puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla Leppävaaran länsipuolella. Korvaavat bussit kuljettavat matkustajat juna-asemille tai niiden lähialueille. Tarjolla on tiheästi pysähtyviä junamaisia yhteyksiä sekä nopeampia suoria yhteyksiä esimerkiksi Turunväylän kautta Helsingin keskustaan

Korvaavat bussit:

  • 211E Leppävaara–Kauniainen–Espoo–Kauklahti
  • 211U Leppävaara–Kauniainen–Espoo–Kauklahti–Kirkkonummi
  • 213X Elielinaukio–Turunväylä–Espoo
  • 248X Leppävaara–Turunväylä–Espoo–Kauklahti
  • 249Y Leppävaara–Turunväylä–Espoo–Kehä III–Kirkkonummi

Katkojen aikana junaliikennettä korvaavat bussit 211E, 211U, 213X, 248X sekä 249Y. Bussi 211E kulkee Leppävaaran ja Kauklahden välillä ja bussi 211U kulkee Leppävaaran ja Kirkkonummen välillä varhaisaamuisin ja myöhäisiltaisin.  Bussi 248X tarjoaa nopean yhteyden Leppävaarasta Tuomarilan ja Espoon keskuksen kautta Kauklahteen. Bussi 249Y kulkee Leppävaarasta Tuomarilan ja Espoon keskuksen kautta Kirkkonummelle. Bussit 211E ja 211U pysähtyvät kaikilla väliasemilla tai niiden lähettyvillä. Bussit 248X ja 249Y kulkevat Leppävaarasta Turunväylää pitkin Espoon keskukseen, josta bussi 248X jatkaa Kauklahteen ja bussi 249Y aina Kirkkonummelle asti. Bussi 213X tarjoaa nopean yhteyden Turunväylää pitkin Helsingin keskustan, Koivuhovin, Tuomarilan ja Espoon keskuksen välillä.

Korvaavissa busseissa on käytössä avorahastus. Polkupyöriä ei voi kuljettaa korvaavissa busseissa, koska niissä ei ole pyörille turvallista tilaa.

Korvaavien bussien matka-ajat nopeisiin junayhteyksiin verrattuna saattavat olla huomattavankin suuria. Matka-ajat busseilla kasvavat pääosin noin 10–20 minuuttia, mutta pitkillä matkoilla matka-aika juniin verrattuna saattaa pidentyä jopa yli 30 minuuttia.

Junia korvaavien bussien aikataulut löytyvät Reittioppaasta.

 

Muita korvaavia yhteyksiä katkojen aikana

Rantaradan katkojen aikana bussit ja metrot kulkevat normaalisti. Esimerkiksi metroyhteys Espoosta Helsinkiin tarjoaa vaihtoehtoisen kulkuyhteyden. Metron varteen pääsee helposti useilla tiheästi liikennöivillä bussilinjoilla.

Muut yhteydet katkojen aikana:

  • Bussi 182Y tarjoaa kesän viiden viikon katkon aikana uuden vaihdottoman yhteyden Siuntion ja Kirkkonummen välille ja aina Matinkylään asti
  • Bussin 911 vuoroja lisätään ja linjaa ajetaan myös viikonloppuisin, jotta Kirkkonummen ja Kauklahden asemien välillä olisi sujuva yhteys myös korvaavan linjan 211U palveluajan ulkopuolella
  • Kesän katkon aikana bussit 212 ja 213 liikennöivät arki-iltoina normaalia pidempään. Samalla bussit 213N ja 242 eivät kulje arkisin.
  • Tiheät yhteydet metron varteen:
    • Kauniaisista Tapiolaan bussit 548 ja 549
    • Espoon keskuksesta ja Tuomarilasta Urheilupuistoon ja Tapiolaan bussi 118
    • Espoon keskuksesta Finnoon kautta Matinkylään runkobussi 530
    • Kirkkonummelta Matinkylään bussit 171, 173 ja 173Z
    • Kauklahdesta Saunalahden kautta Espoonlahteen bussit 162 ja 165
  • Turuntietä Espoon keskuksesta Leppävaaran kautta Helsingin keskustaan kulkee runkobussi 200

 

Tuomarilan aseman ollessa suljettuna bussit 224K ja 224X tarjoavat lisäyhteyksiä

Tuomarilan asema on suljettuna 22.6.–4.10. aseman rakennustöiden takia. Tuomarilan asema-aluetta palvelee koko aseman sulun ajan normaali bussiliikenne, jonka lisäksi bussit 224K ja 224X tarjoavat lisäyhteyksiä erityisesti Koivuhovin ja Espoon asemille. Bussit kulkevat 30 minuutin välein ja niiden lähtöajat on sovitettu yhteen bussin 224 kanssa.

Bussi 224X aloittaa liikennöinnin rantaradan viiden viikon katkon jälkeen maanantaina 27.7. Bussi kulkee reittiä Koivuhovi-Espoon keskus-Tuomarila. Bussia liikennöidään 27.7.–9.8. joka päivä. Syysaikataulukaudella 10.8.–4.10. bussi kulkee vain viikonloppuisin. Bussi 224K aloittaa liikennöinnin syysaikataulukauden alussa 10.8. Bussi 224K korvaa joitain bussin 224B lähtöjä ja kulkee reittiä Koivuhovi-Espoon keskus-Tuomarila. Bussien aikataulut ja reitit löytyvät Reittioppaasta.

Lisäyhteydet Tuomarilan aseman ollessa suljettuna:

  • 224X Koivuhovi-Espoon keskus-Tuomarila, 27.7. alkaen
  • 224K Koivuhovi-Espoon keskus-Tuomarila, 10.8. alkaen

 

Lähijunaliikenteessä on myös muita poikkeuksia kesällä

Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteeseen vaikuttavat myös monet muut poikkeukset kesällä 2026. Malminkartanon, Kannelmäen ja Pohjois-Haagan asemia peruskorjataan ja junaliikenne Huopalahden ja Myyrmäen välillä katkeaa. Lisäksi pääradan junaliikenteeseen vaikuttavat muun muassa Puistolan ja Tapanilan asemien peruskorjaukset.

Karttakuva junaliikenteen katkoista pääkaupunkiseudulla.

Kesän 2026 muut junaliikenteen poikkeukset

  • 3.5.–6.9. Malminkartanon asema on suljettu ja asemalla ei ole junaliikennettä
  • 1.6.–9.8. I- ja P-junat eivät kulje Helsingin ja Myyrmäen välillä ja Malminkartanon, Kannelmäen ja Pohjois-Haagan asemat on suljettu
  • 1.6.–9.8. I-, P- ja K-junat kulkevat harvennetulla vuorovälillä. I-junat Lentoaseman suuntaan eivät pysähdy Pukinmäen, Malmin, Tapanilan ja Puistolan asemilla.

 

Väyläviraston hankkeella parannetaan junaliikenteen sujuvuutta

Espoon kaupunkirata hankkeessa rakennetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille. Valmistuessaan kaupunkirata parantaa Kirkkonummen ja Espoon lähijunaliikenteen sekä Turun suunnan kaukojunaliikenteen täsmällisyyttä ja vähentää häiriötilanteita. Lisäraiteiden rakentamisen lisäksi parannetaan Kilon, Keran, Kauniaisten, Koivuhovin, Tuomarilan sekä Kauklahden asema-alueita. Hanke on käynnistynyt keväällä 2021 ja töiden on tarkoitus valmistua vuonna 2029.

 

Pysy ajan tasalla poikkeusten aikana

Näet oikeat reitit ja aikataulut Reittioppaasta myös poikkeusten aikana.

Lisää omat suosikkilinjasi HSL-sovellukseen ja salli ilmoitukset, niin saat tiedon muutoksista heti. Voit myös tilata häiriötiedotteet ja uutiset sähköpostiisi kirjautumalla HSL.fi:n omille sivuille.